Kiinteistökustannusten kasvu taloyhtiöissä on hidastunut – alueelliset erot kuitenkin suuria Kiinteistökustannusten kasvu taloyhtiöissä on hidastunut – alueelliset erot kuitenkin suuria Medialle 12.9.2025 Kiinteistöliiton tuoreen Indeksitalo-selvityksen mukaan kiinteistökustannukset ovat Suomen kaupungeissa nousseet tänä vuonna rauhallisemmin kuin vuonna 2024. Kustannukset ovat nousseet 3,7 prosenttia, kun viime vuonna vastaava luku oli 4,4 prosenttia. Kiinteistökustannusten kasvu on kuitenkin ollut suurempaa kuin kuluttajahintojen ja ansiotason nousu. - ”On tärkeää huomioida, että alueelliset erot ovat tässäkin asiassa merkittävät. Kalleimpien kiinteistökustannusten Vihdissä kustannukset ovat yli 60 prosenttia korkeammalla tasolla kuin edullisimpien kustannusten Kokkolassa. Yksittäisen taloyhtiön näkökulmasta onkin informatiivisempaa seurata valtakunnallisten keskiarvojen sijaan sitä, mitä omassa kunnassa tapahtuu. Esimerkiksi kaukolämmön kustannus on kaikkia vertailun kaupunkeja tarkasteltaessa kasvanut 4,4 prosenttia vuosien 2024 ja 2025 välillä. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että Kemissä ja Vihdissä kaukolämpö on kallistunut 20 prosentilla, mutta samaan aikaan Helsingissä sen kustannus on tippunut 6 prosenttia,” toteaa Isännöintiliiton tutkimuspäällikkö Olli Rekonen. Selvityksen eri kustannuslajeista ainoa, jonka kustannus on laskenut viime vuodesta, on kiinteistösähkö. Tämä johtuu sähköenergian halpenemisesta. Samaan aikaan sähköenergian perusmaksut, sähkönsiirron perusmaksut sekä siirron verkkohinnat ovat kuitenkin nousseet. - ”Sähköenergian markkinahinnan maltillinen kehitys helpottaa tietysti osaltaan kustannuspaineita taloyhtiöiden kiinteistösähkön suhteen. Yksittäisen taloyhtiön kiinteistösähkön kokonaiskustannukset ovat kuitenkin voineet tästä huolimatta kasvaa viime aikoina merkittävästikin, jos esimerkiksi sähkönsiirtosopimuksessa on otettu käyttöön tehomaksukomponentti eikä taloyhtiö pysty välttämään kiinteistösähkön käytössään suuria kulutuspiikkejä.”, Rekonen näkee.
Kiinteistöpalvelualaa uhkaa lakko – mitä isännöinnin kannattaa huomioida? Kiinteistöpalvelualaa uhkaa lakko – mitä isännöinnin kannattaa huomioida? Ajankohtaista 15.3.2023 PAMin antaman lakkovaroituksen mukaan kiinteistöpalvelualan työseisauksista ensimmäinen alkaa 16.3.2023 ja päättyy 18.3.2023. Toinen työnseisaus alkaa 23.3.2023 ja päättyy 24.3.2023. Työnseisaukset toteutuvat, jos neuvottelutulokseen ei päästä...
Kiinteistösihteerin koulutus ja tutkinto (KISI), Kiinko, Helsinki Kiinteistösihteerin koulutus ja tutkinto (KISI), Kiinko, Helsinki Yleinen 21.1.2021 Koulutus järjesteään 3.2.-21.5.2021 Helsingissä.
Korjaushanke koronan keskellä? Uusi ohje kertoo miten toimia Korjaushanke koronan keskellä? Uusi ohje kertoo miten toimia Ajankohtaista 15.4.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö ja ympäristöministeriö ovat laatineet ohjeet siitä, mitä täytyy ottaa huomioon korjaushankkeissa koronavirustilanteen aikana. Myös Isännöintiliitto oli mukana ohjeen valmistelussa.
Koro-Kanerva: ISA-yhteistyöllä on tärkeä rooli luottamuksen rakentamisessa isännöintialaan Koro-Kanerva: ISA-yhteistyöllä on tärkeä rooli luottamuksen rakentamisessa isännöintialaan Ajankohtaista 15.3.2021 Isännöintiliitto panostaa entistä enemmän Isännöinnin Auktorisointi ISA ry:n kehittämiseen.
Korona huomioitava edelleen korjaushankkeissa Korona huomioitava edelleen korjaushankkeissa Ajankohtaista 1.10.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö ja ympäristöministeriö ovat laatineet ohjeet siitä, mitä täytyy ottaa huomioon korjaushankkeissa koronavirustilanteen aikana. Ohjeen voimassaoloaikaa on jatkettu epidemian jatkuessa. Myös Isännöintiliitto oli mukana ohjeen valmistelussa.
Korona muutti taloyhtiöiden yhtiökokouksia pysyvästi Korona muutti taloyhtiöiden yhtiökokouksia pysyvästi Medialle 5.4.2022 Korona-ajan käytännöt taloyhtiöiden yhtiökokousten pitämisestä hybridikokouksina näyttävät muuttaneen alaa pysyvästi. Isännöintiliiton tekemän kyselyn mukaan 85 % taloyhtiöistä pitää yhtiökokouksen hybridimallilla myös tänä vuonna. Valmistelussa oleva lakimuutos helpottaa etäkokousten järjestämistä.
Koronarajoitukset vaikuttavat syksyn yhtiökokouksiin Koronarajoitukset vaikuttavat syksyn yhtiökokouksiin Medialle 23.11.2020 Eteläisimmän Suomen uudet koronarajoitukset vaikuttavat jälleen myös taloyhtiöiden toimintaan. Edessä on kevään tavoin yhtiökokousten perumisia ja siirtoja.
Koti vuokralle kesäloman ajaksi – Airbnb:n sääntöihin selkeyttä Koti vuokralle kesäloman ajaksi – Airbnb:n sääntöihin selkeyttä Medialle 29.6.2023 Suomen eri kaupungeissa on tulkittu Airbnb-majoittamista koskevia ohjeita ja lakeja hyvin eri tavoin. Tähän on haluttu muutosta, jonka vuoksi Suomen suurimmat kaupungit ovat laatinet Airbnb:n tai muun vastaavan alustan kautta tapahtuvaan vuokraustoimintaan uudet säännöt.
Kotitalo on vuoden asiakasmedia 2019 Kotitalo on vuoden asiakasmedia 2019 Kotitalo 19.3.2020 Isännöintiliiton tuottama Kotitalo palkittiin Editkilpailussa vuoden asiakasmediana. Tuomariston mukaan Kotitalo tarjoaa oleellista tietoa taloyhtiöille, niin isännöintiin ja hallitustyöhön kuin kaikille osakkaille ja asukkaillekin.