Lämpöpumput ovat lunastaneet paikkansa yhtenä rivitalojen lämmitysmuodoista – kerrostalot lämpiävät edelleen kaukolämmöllä Lämpöpumput ovat lunastaneet paikkansa yhtenä rivitalojen lämmitysmuodoista – kerrostalot lämpiävät edelleen kaukolämmöllä Medialle 17.1.2024 Viime vuosina otsikoissa näkynyt energiaremonttibuumi on muuttanut erityisesti rivitalojen lämmitystä Suomessa. Tilastokeskuksen loppuvuodesta 2023 julkaisemat tilastot näyttävät, että rivitaloissa lämpöpumppujen hyödyntäminen on kolminkertaistunut 10 vuodessa
Maanmittauslaitoksen ruuhka uhkaa pahimmillaan yhtiökokoukseen osallistumista Maanmittauslaitoksen ruuhka uhkaa pahimmillaan yhtiökokoukseen osallistumista Medialle 18.12.2023 Isännöintitoimistot ovat tehneet valtavan urakan siirtäessään taloyhtiöiden osakeluettelot Maanmittauslaitoksen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään. Isännöintitoimistojen osalta siirto on tapahtunut aikataulussa ja suunnitellun mukaisesti. Nyt kuitenkin Maanmittauslaitoksen hakemusten käsittely on pahasti ruuhkautunut ja aiheuttaa merkittävää haittaa, joka pahimmillaan voi uhata osakkaan mahdollisuutta osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää osakkaan oikeuksiaan.
Maltillisempi kustannuskehitys lisää taloyhtiöiden taloudellista liikkumavaraa Maltillisempi kustannuskehitys lisää taloyhtiöiden taloudellista liikkumavaraa Medialle 19.6.2025 Kiinteistöliiton tuore selvitys kertoo, että asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti on tänä vuonna hidastunut. Kerrostaloissa hoitovastike on vuonna 2025 noussut keskimäärin vain 2,5 prosenttia ja rivitaloissa 3,5 prosenttia. Isännöintiliitto pitää kehitystä myönteisenä käänteenä usean vuoden rajumman kustannusnousun jälkeen.
Materiaalikustannusten nousu kirittää taloyhtiöiden remonttipäätöksiä Materiaalikustannusten nousu kirittää taloyhtiöiden remonttipäätöksiä Medialle 21.4.2022 Kiinteistökustannusten nousu näkyy sekä hoitovastikkeiden nousupaineena että remonttien toteuttamisessa. Isännöintiliiton tekemässä kyselyssä 87% isännöitsijöistä ilmoitti hoitovastikkeiden olevan nousussa. Materiaalikustannusten nousu laittaa painetta nopealle päätöksenteolle yhtiökokouksissa.
Medialle Isännöintiliiton palkintokilpailun kuvia Medialle Isännöintiliiton palkintokilpailun kuvia Medialle 11.8.2022 Isännöintiliiton palkintojen saajiksi on ehdolla isännöintialan ammattilaisia eri puolilta Suomea. Tältä sivulta löydä heidän kuviaan pressikäyttöön.
Median kuvapankki – asiantuntijakuvat Median kuvapankki – asiantuntijakuvat Medialle 10.2.2021 Tältä sivulta löydät kuvia asiantuntijoistamme median käyttöön.
Mia Koro-Kanerva Isännöintiliiton toimitusjohtajaksi Mia Koro-Kanerva Isännöintiliiton toimitusjohtajaksi Medialle 2.5.2019 Isännöintiliiton uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu OTM Mia Koro-Kanerva, 40. Hän aloittaa tehtävässään 2.9.2019. Koro-Kanerva tulee Isännöintiliittoon Suomen Vuokranantajat ry:stä.
Mihin taloyhtiön taloudessa kannattaa kiinnittää huomiota vuonna 2023? Mihin taloyhtiön taloudessa kannattaa kiinnittää huomiota vuonna 2023? Medialle 25.11.2022 Monessa taloyhtiössä pohditaan parhaillaan vuoden 2023 taloutta. Yhtiöiden kustannukset ovat viime aikoina nousseet erityisesti energian rajun hinnannousun myötä. Isännöintiliitto on koonnut listan tarkistettavista ja taloyhtiön talouden suunnittelussa huomioitavista asioista, joilla voi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia taloyhtiöille.
Millaiset äänet ovat sallittuja taloyhtiöissä ja mikä on kiellettyä mökää? Millaiset äänet ovat sallittuja taloyhtiöissä ja mikä on kiellettyä mökää? Medialle 17.6.2022 Lintujen laulua ja kesärauhaa parvekkeella vai festaritunnelmaa takapihalla? Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jenni Valkama kertoo, millaiset äänet kuuluvat normaaliin asumiseen taloyhtiössä ja mistä naapuri voi hyvin perustein ärähtää.
Millaisia vastikemenot ovat lähivuosina? Esimerkkilaskelmat paljastavat taloyhtiöiden isot erot Millaisia vastikemenot ovat lähivuosina? Esimerkkilaskelmat paljastavat taloyhtiöiden isot erot Medialle 20.6.2023 Vastikkeiden tulevaisuus näyttää erilaiselta eri taloyhtiöissä. Isännöintiliiton esimerkkilaskelmat näyttävät, miltä vastikkeiden tulevaisuus näyttää erilaisissa tilanteissa olevissa taloyhtiöissä.