Asunnon omistaja, haluatko maksaa ylimääräistä vastiketta joulukuussa? Asunnon omistaja, haluatko maksaa ylimääräistä vastiketta joulukuussa? Uusi vuosi lähestyy ja monessa taloyhtiössä suunnitellaan pian tulevan vuoden taloutta. Talousarviossa pitäisi varautua myös taloyhtiön vastuulle kuuluviin korjauksiin, mutta usein vastike halutaan pitää mahdollisimman...
Asunnon omistaja, näillä vinkeillä valmistaudut vuoden tärkeimpään kokoukseesi Asunnon omistaja, näillä vinkeillä valmistaudut vuoden tärkeimpään kokoukseesi Taloyhtiön yhtiökokous on asunnon omistajan eli osakkaan vuoden tärkein kokous. Tänä keväänä osakkaan on erityisesti syytä olla hereillä siitä, että taloyhtiössä on varauduttu kustannusten nousuun...
Asunnon viemärit eivät ole musta aukko, johon asiat vain katoavat Asunnon viemärit eivät ole musta aukko, johon asiat vain katoavat Isännöitsijöiden mukaan yhä useammalla asukkaalla on puutteita asumisen taidoissa. Eniten väärinkäsityksiä liittyy huoltotöihin eli ei tiedetä, mitkä asiat kuuluvat asukkaalle ja mitkä huoltoyhtiölle. Paljon haasteita liittyy myös ihan perusasumistaitoihin, kuten siihen, mitä viemäreihin saa kaataa tai vessanpönttöön heittää.
Asunto kuin sauna – voiko ilmalämpöpumpusta saada nopean ratkaisun? Asunto kuin sauna – voiko ilmalämpöpumpusta saada nopean ratkaisun? Ilmalämpöpumpun asentaminen omalle parvekkeelle tai terassille vaatii luvan taloyhtiöiltä. Kuinka nopeasti lupa parhaimmillaan voi irrota ja mitä se vaatii? Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jenni Valkama kertoo, voiko ilmalämpöpumpusta saada vielä apua tämän hetken helteisiin.
Asuntokaupan tärkein asiakirja pysyy isännöinnin käsissä – digijärjestelmät eivät syrjäytä isännöitsijäntodistuksen merkitystä Asuntokaupan tärkein asiakirja pysyy isännöinnin käsissä – digijärjestelmät eivät syrjäytä isännöitsijäntodistuksen merkitystä Isännöitsijäntodistuksen merkitys asuntokaupassa ei muutu, vaikka taloyhtiöiden tietoja siirretään sähköiseen tietojärjestelmään. Isännöitsijäntodistuksella annetaan jatkossakin asuntokaupassa tarvittavia olennaisia tietoja, sanoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.
Asuntomessuilla esillä puukerrostalo, joka näyttää mitä tulevaisuuden puurakentaminen voisi olla Asuntomessuilla esillä puukerrostalo, joka näyttää mitä tulevaisuuden puurakentaminen voisi olla Tämän vuoden Asuntomessut järjestetään merellisessä Loviisassa. Asuntomessuilla on tyypillisesti esillä paljon omakotitaloja, mutta on messuilla asunto-osakeyhtiökohteitakin. Ilahduttavaa on, että tänä vuonna kohdekerrostalo sijaitsee keskeisellä paikalla messualueella ja siihen on helppo tutustua.
Asuntosijoittajien verotuksen kiristäminen voisi uhata taloyhtiöasumisen moninaisuutta ja tasapainoa Asuntosijoittajien verotuksen kiristäminen voisi uhata taloyhtiöasumisen moninaisuutta ja tasapainoa Suomessa taloyhtiöissä asuu rinta rinnan sekä osakasasukkaita että pienten asuntosijoittajien vuokralaisia. Jos asuntosijoittajien verotusta kiristetään, se vaikuttaa taloyhtiöasumisen moninaisuuteen ja erilaisten asukasryhmien positiiviseen sekoittumiseen, sanoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.
Asuntoyhteisöjen tupakointikieltoja koskevaa ohjeistusta on päivitetty Asuntoyhteisöjen tupakointikieltoja koskevaa ohjeistusta on päivitetty Asuntoyhteisöjen tupakointikieltoja koskevaa ohjeistusta sekä kieltojen hakemiseen liittyviä lomakkeita on päivitetty yhteistyössä Valviran, Kiinteistöliiton, Isännöintiliiton ja Helsingin kaupungin kanssa. Tupakkalain mukaan asuntoyhteisö voi hakea kunnalta...
Dramaattinen muutos taloyhtiöille suunnatuissa tuissa – monessa taloyhtiössä päätös remontista törmää seinään ilman kannustinta Dramaattinen muutos taloyhtiöille suunnatuissa tuissa – monessa taloyhtiössä päätös remontista törmää seinään ilman kannustinta Samaan aikaan, kun yleinen taloustilanne koettelee taloyhtiöitä, korjausvelka on suuri ja EU- tasolla säädetään uusia energiatehokkuusvaatimuksia rakennuksille, taloyhtiöille tärkeitä avustuksia ollaan leikkaamassa rajusti.
Edessä on taloyhtiöiden uusjako Edessä on taloyhtiöiden uusjako Kaikista taantuvimmilla alueilla on jo tällä hetkellä taloyhtiöitä, joita ei taloudellisesti ajateltuna kannattaisi korjata, sillä alueen asunnoille ei ole näköpiirissä kysyntää ja taloyhtiössä saattaa jo nyt olla osa asunnoista tyhjiä
Eduskunta hyväksyi rakentamislain – laajan korjaushankkeen yhteydessä vaaditaan jatkossa ilmastoselvitys Eduskunta hyväksyi rakentamislain – laajan korjaushankkeen yhteydessä vaaditaan jatkossa ilmastoselvitys Eduskunta hyväksyi 1.3.2023 uuden rakentamislain, johon sisältyy uusi velvoite ilmastoselvityksen laatimisesta. Jatkossa uuden tai rakentamislupaa edellyttävän, laajamittaisesti korjattavan rakennuksen hiilijalanjälki ja hiilikädenjälki on raportoitava ilmastoselvityksellä....
Eduskunta hyväksyi uuden lain – osakehuoneistorekisteri otetaan vaiheittain käyttöön Eduskunta hyväksyi uuden lain – osakehuoneistorekisteri otetaan vaiheittain käyttöön Isännöintipalvelujen piirissä olevien taloyhtiöiden on järkevintä aloittaa osakeluetteloiden siirto uuteen rekisteriin vasta syksyllä 2019, kun rajapinnat isännöintijärjestelmiin ovat valmiit. Eduskunta hyväksyi 10.12.2018 lain huoneistotietojärjestelmästä. Tämä tarkoittaa,...
Energiaa voi säästää arjen pienillä teoilla Energiaa voi säästää arjen pienillä teoilla Energiankulutuksen vähentämisessä avaintekijänä ovat ihmisten omat kulutustottumukset. Pienillä teoilla yksittäinenkin ihminen voi vaikuttaa kulutukseen ja säästää parhaimmillaan luonnon lisäksi sekä omaa että taloyhtiön rahaa. Esimerkkejä arjen...
Energian kallistuminen uhkaa taloyhtiöiden taloutta – tämä asia pitää olla kunnossa, jotta osakkaille ei tule yllättävää laskua Energian kallistuminen uhkaa taloyhtiöiden taloutta – tämä asia pitää olla kunnossa, jotta osakkaille ei tule yllättävää laskua Tänä talvena monessa taloyhtiössä selviää, onko osakkaiden omaisuutta hoidettu hyvin vai vähän sinne päin. Jos taloyhtiön talous ei ole kunnossa, energian hintojen viimeaikainen nousu pakottaa monet taloyhtiöt perimään ylimääräistä hoitovastiketta, uskoo Isännöintiliiton tutkimus- ja vaikuttamisjohtaja Tuomas Viljamaa.
Energiaremontit asialistalla taloyhtiöiden yhtiökokouksissa Energiaremontit asialistalla taloyhtiöiden yhtiökokouksissa Energiaremontit ovat asialistalla monen taloyhtiön yhtiökokouksessa tänä keväänä. Niiden suosio lisääntyy taloyhtiöissä muun muassa energiakustannusten kasvun vuoksi, mutta yhä useammin taustalla vaikuttavat myös asumisen ympäristövaikutukset. Valtio lisäsi viime viikolla ARA:n jakamien energia-avustusten määrää merkittävästi, joten kannustimet remontteihin ovat kunnossa.
Energiaremontit kiinnostavat aiempaa enemmän – Talouskurimuksessa ne eivät toteutuisi ilman avustuksia Energiaremontit kiinnostavat aiempaa enemmän – Talouskurimuksessa ne eivät toteutuisi ilman avustuksia Yhä useammassa taloyhtiössä suunnitellaan energiatehokkuuden parantamista lähivuosina, selviää Isännöintiliiton Energiabarometrista. Lisääntynyt kiinnostus muun muassa maalämpöhankkeita, aurinkoenergian hyödyntämistä sekä lämmön talteenottoa kohtaan näkyy tuloksissa. Samaan aikaan tulokset kuitenkin osoittavat, että kiinnostuksesta huolimatta hankkeet uhkaavat monin paikoin jäädä taloudellisista syistä toteutumatta. ARA:n energia-avustusten kannustava vaikutus hankkeiden käynnistämiseen on yllättävänkin suuri.