Isännöitsijäntodistuksen sisältämillä tiedoilla on merkitystä, oikeastaan vain yhä kasvavampi merkitys, digiajan asuntokaupassa. Asuntokauppaahan tehdään nykyään ihan oikeasti digisti.

Myös kuluttajariitalautakunnassa näkyy se, että asuntokauppoja on tehty ja tehdään edelleen seuraavina vuosina isojen remonttien taloyhtiöistä. Varsinkin suurten korjaushankkeiden aikana (hankesuunnittelusta urakan toteutukseen ja takuuaikaankin asti) taloyhtiössä tapahtuu koko ajan, ja ajantasaisten, faktaan pohjautuvien tietojen antaminen nousee isoon rooliin.

Mitä issarissa kannattaa kertoa?

Isännöintiyrityksissä kannattaa muistaa, että asunto-osakeyhtiölaki ja isännöitsijäntodistuksesta annettu asetus määrittelevät ainoastaan isännöitsijäntodistuksen minimisisällön, eli laajemminkin asuntokaupan kannalta olennaista tietoa saa antaa.

Isännöitsijä voi kertoa isännöitsijäntodistusta antaessaan niistä taloyhtiön asioista, jotka eivät ole spekulaatiota, vaan perustuvat faktaan.

Isännöitsijä voi kertoa isännöitsijäntodistusta antaessaan niistä taloyhtiön asioista, jotka eivät ole spekulaatiota, vaan perustuvat faktaan. Myös vastuun välttämiseksi tietoja voi olla tarpeen antaa lakisääteistä enemmän. Erityisesti tämä korostuu jo mainittujen korjaushankkeiden aikana. Isännöinnin tulee antaa todistuksen pyytäjälle kohteesta uusimmat tiedot, kuten ilmenneet kunnossapitotarpeet, odotettua laajemmat remonttitarpeet ja tuoreimmat hallinnon päätökset, esimerkiksi päätökset korjaushankkeen lisärahoituksesta.

Ehdotonta velvollisuutta esimerkiksi asumisviihtyvyyttä tai taloyhtiön hallinnon linjauksia koskevien tietojen antamiseen ei ole, joten tapauskohtainen harkinta on aina tarpeen. Hyvä käytännön ohje on asettautua ostajaehdokkaan asemaan ja miettiä, haluaisiko itse ostajana kuulla tosiasioihin perustuvan informaation. Lisäksi tulee huolehtia, ettei anneta henkilötietoja yksityisyydensuojaa koskevien normien vastaisesti.

Tiedon takana on työtä

Toivottavasti tämä asuntokaupan keskeinen tietopaketti pystyy uudistumaan toteutukseltaan tämän ajan tarpeita paremmin palvelevaksi. Selvää kuitenkin on, että tiedosta kannattaa maksaa, suojaahan se myyjää kaupanvastuulta ja toisaalta takaa ostajalle luotettavat tiedot ostopäätöksen tueksi. Samalla myös tiedon ylläpitämisestä, jos ei tee sitä itse, kannattaa maksaa.

Tieto on isännöintiyrityksen arvokkainta pääomaa, se voi olla myös kilpailuetu.

Katso myös Isännöintiliiton Jäsenohje: Kiinteistönvälittäjäyhteistyö (vaatii kirjautumisen)

Kirjoittajan paikkakuva

Kirjoittaja: Jaana Sallmén

Varatuomari Jaana Sallmén työskenteli Isännöintiliiton lakiasiantuntijana maaliskuuhun 2020.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Jaana Sallmén