Hyvä isännöinti ansaitsee kiitoksen. Alalla on paljon kehitettävää ja heikkoakin isännöintiä, mutta sitä tärkeämpää on kiittää hyviä ja vastuullisia isännöinnin ammattilaisia. Asiakkaat ovat tutkimusten mukaan isännöintiin keskimäärin suhteellisen tyytyväisiä, mutta keskustelupalstoille ja mediaan päätyy yleensä heikoimmat suoritukset, ja ne maalaavat ihmisten mielikuvaa koko alasta. Toki tutkimukset osoittavat, että isännöinnin laadun ja tyytyväisyyden haarukka on huomattavan iso, mutta se tarkoittaa, että myös aivan kertakaikkisen erinomaiseen suoritukseen yltävää isännöintiä on paljon. 

Alalla on jostain syystä vallalla sellainen malli, että isännöintiä ei juuri markkinoida. Tähän liittyy se, ettei hyvä isännöinti myöskään pidä ääntä itsestään. Osin tämä voi johtua siitä, että tilauskirjat ovat täynnä eikä tarvitse pitää ääntä, mutta väitän, että osin on kyse myös melko syvässä olevasta ajatusmallista – ei ole ollut tapana pitää ääntä ja tehdä isännöintiä tykö. Hyvästä isännöinnistä pitäisi kuitenkin pitää ääntä ja sen pitäisi olla framilla kaikissa taloyhtiöihin ja asuntovarallisuuteen liittyvissä keskusteluissa. 

Isännöintiliitto palkitsee vuosittain alan laatua. Olemme vieneet palkintojen kriteeristöön entistä enemmän vastuullisuutta ja luottamuksen rakentamista. Lähtökohta on se, että isännöinti toimii työssään vastuullisesti ja esimerkillisesti ja on saavuttanut asiakkaiden ja työyhteisönsä luottamuksen. Ehdokkaan työssä pitää näkyä mallikelpoinen toiminta asiakkaiden, työyhteisön, sidosryhmien tai koko toimialan hyväksi. Kyse voi olla esimerkiksi jonkin palvelun, toiminnon tai prosessin kehittämistä tavalla, joka sopisi malliksi muillekin.  

Mutta mitä on vastuullinen ja hyvä, luottamusta rakentava isännöinti? On asiakkaita, joille riittää, että isännöitsijän saa kiinni ja sovitut asiat tulevat tehtyä. Toiset taas haluavat, että isännöinti osaa asioita laajasti, tarjoaa erilaisia digitaalisia palveluja, kehittää ja on näkemyksellinen hallituksen sparraaja. Vaikka asiakkaat ovat erilaisia, kaikki haluavat kuitenkin hyvää isännöintiä, jossa on mielestäni tiettyjä yhteisiä nimittäjiä. 

Ensimmäinen on asiakaskohtaamisten laatu ja asiakasviestintä, kyky kommunikoida. Toimiva kommunikaatio ja asioiden hoitaminen kunnolla vaatii aikaa. Onnistuakseen isännöinnillä pitää siis olla aikaa keskittyä jokaiseen asiakkaaseen. Ainakin asiakkaalle pitää välittyä sellainen tunne, vaikka taustalla häärisivätkin toiminnanohjausrobotit nopeuttamassa työtä.  

Toinen on toiminnan läpinäkyvyys, joka korostuu talousasioihin ja sidonnaisuuksiin liittyvissä asioissa. Hyvä isännöitsijä tuo asioita esille oma-aloitteisesti ja vahvistaa sillä asiakkaan luottamusta ja tunnetta siitä, että on asiakkaan puolella. Myös osaamisen pitää olla kautta linjan hyvää, riittävän hyvää. Isännöitsijän ei tarvitse olla kaikkien asioiden asiantuntija, mutta kaikesta olennaisesta pitää tietää jotakin ja vähintään se, mistä oikea tieto löytyy. Mahtavaa, jos kirsikkana kakun päällä olisi vielä (röyhkeäkin) asiakaslupaus, joka toteutuisi aina.

Ps. Lue lisää Isännöintiliiton palkinnoista ja ilmoita ehdokkaasi mukaan 31.5.2022 mennessä!

Mia Koro-Kanerva

Kirjoittaja: Mia Koro-Kanerva

Toimin Isännöintiliiton toimitusjohtajana. Isännöintiala on murroksessa ja on superkiinnostavaa saada olla matkassa mukana tekemässä sen tulevaisuutta. Haluan ottaa lukijat mukaan tarkastelemaan ajan ilmiöitä, muutoksia ja tekijöitä ja nauttimaan maisemista.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Mia Koro-Kanerva

Kirjoita kommenttiHienoa että haluat jakaa omia kokemuksiasi. Pysy kuitenkin asiallisesti asiassa. Karsimme etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.