Ikääntyvä väestö ja yksilöllistyvät odotukset asumisen palvelujen suhteen, kaupunkikeskeisyys ja voimakkaasti kasvava korjausvelka haastavat isännöintiä. Uudistumispaineita alalle tuo myös keskittymis- ja sukupolvenvaihdospaineet. Isot kasvavat ja syövät pienempiä, pienet yhdistävät voimiaan. Digitalisaatio ja rakennustekninen kehitys luo ennakoimattomia liiketoimintamahdollisuuksia myös alan ulkopuolelta tuleville.

Toisaalta arjessa arvostamme ekologisuutta, sisustamista ja kotoilua. Kotimme muodostaa usein pääasiallisen varallisuutemme. Onko meillä kuitenkaan aikaa panostaa sen arvon säilymiseen hektisessä arjessa ja muuttuvissa asumistilanteissa? Voiko isännöinti helpottaa asumisen arkea?

Brand New -hankkeessa VTT:n, Hankenin ja Aalto ARTsin asiantuntijat, Isännöintiliitto sekä kuusi isännöintiyritystä yhdistivät voimansa aiheen äärelle. Nämä kasvu- ja uudistushaluiset yritykset ovat ISTO, Isännät, Kangasalan Kiinteistöpalvelut, Lapin isännöintikeskus, MTR ja Taloasema. Lähdimme yhdessä yritysten avainhenkilöiden kanssa etsimään positiivisia erottumismahdollisuuksia nostamalla yritysten henkilöstön sekä asukkaat kehittämisen keskiöön.

Brändi rakentuu kohtaamisissa

Brändiä eivät rakenna johtajat kabineteissaan, vaan se rakentuu jokaisessa kohtaamisessa työntekijöiden ja asukkaiden välillä. Sekä kasvokkain, digipalveluissa että sosiaalisessa mediassa. Tulevaisuudesta puhuttaessa sekä menneisyyttä naapurin kanssa muisteltaessa, ja tilinpäätöstä lukiessa. Isännöintipalvelun arvolla on monet kasvot, jossa palvelun hyöty ja siihen liittyvä kokemusten kirjo arjessa ohjaavat asukkaiden mielikuvien rakentumista isännöinnistä. Tätä kutsumme asukas- ja brändikokemukseksi. Henkilöstön osaamisella ja asenteella on väliä ja niitä hyödyntämällä voi kukin isännöintiyritys rakentaa omanlaistaan ja positiivisesti erottuvaa palvelukulttuuria. Asukkaathan isännöinnin laskun viime kädessä maksavat.

Kaksivuotisen Brand New -matkan aikana loimme edellytyksiä isännöintipalvelujen tavoitteelliselle ja entistä asukaslähtöisemmälle kehittämiselle. Jaoimme osaamistamme, parhaita käytäntöjä, kokemuksia ja villejäkin ideoita avoimesti huumoria unohtamatta sekä yhteisissä että yrityskohtaisissa työpajoissa. Matkan aikana:

  • vahvistimme yhteistä ymmärrystä toimialan kehitystrendeistä sekä yritysten kilpailutekijöistä ja toteutumisesta arjessa
  • muotoilimme yrityskohtaisia brändilupauksia kilpailukykyisiksi ja erottuviksi
  • tuimme yrityskohtaisten brändilupausten uudistumista ja sen edellyttämiä kehitystoimia yritysten sisäisesti ja eri kontaktipisteissä
  • tuimme yritysten henkilöstön ymmärryksen, osaamisen ja toimintatapojen kehittymistä tavoiteltujen asukaskokemusten vahvistamiseksi

Tutkijoina ja matkan ohjaajina opimme myös paljon itse. Tämän Brand New-porukan kanssa työskennellessä on vaikea ymmärtää, miksei isännöitsijän ammattia arvosteta enemmän.

Kokemukset jakoon isännöintipäivillä

Hankkeeseen osallistuneiden kommentit kertovat siitä, että isännöinnin brändin pohdinta koetaan tärkeäksi myös työntekijöiden keskuudessa:

”Isännöitsijämme ovat ymmärtäneet, että tämä nykyinen ei riitä, täytyy löytää erottumistekijöitä.”

”Paljon on käyty keskustelua työpajapäivän aiheista, ja tullaan näitä ideoita jalkauttamaan. Muutoinkin edistänyt tiimiytymistä ja positiivista draivia ja ilmapiiriä, yhteistyötä ja avointa keskustelua.”

”Haasteena on, miten tehdä isännöinti asiakkaalle näkyväksi, että asiakas (ja myös asukas) tietää mitä on ostamassa ja myyjä mitä myymässä.”

Brand New -työssä syntyneet ajatukset ja opit on koottu käytännönläheiseksi julkaisuksi, joka esitellään Isännöintipäivillä Tampereella 6.9.2017. Samalla voit osallistua ratkaisuklinkkaamme Brand New! Henkilöstön ja asiakkaiden brändikokemus isännöintiyrityksen uudistuksen veturina. Tervetuloa keskustelemaan isännöinnin brändistä kanssamme!

Kirjoittajan paikkakuva

Kirjoittaja: Inka Lappalainen

Inka Lappalainen työskentelee erikoistutkijana ja yritysten muutostukena VTT:llä. Hänen osaamisalueensa ja kiinnostuksensa kohdistuu verkottuneisiin innovaatio- ja arvonluonnin logiikoihin sekä näihin liittyviin muutosprosesseihin erityisesti johtamisen, yhteistyön, organisaatio- ja palvelukulttuurin sekä oppimisen näkökulmista.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Inka Lappalainen

1 Kommentti

  1. […] Tarkasteltaessa isännöintialan yrityksiä keskeinen erottava tekijä näyttäisi olevan yrityksen koko. Se ei kuitenkaan ole asiakaskokemuksen kannalta merkittävä asia. Mikä voisi olla asia, jolla sinun yrityksesi positiivisesti erottautuisi kilpailijoista? […]