Isännöinnin suunnitelmat ja tekemiset ovat tänä keväänä muuttuneet radikaalisti koronaviruksen myötä. Osa – monilla isännöitsijöillä suuri osa – taloyhtiöiden kevään kokouksista siirretään myöhemmäksi syksylle. Tämä aiheuttaa monenlaisia kiemuroita isännöinnin muutenkin kiireiseen työhön, ja joustavuutta, jaksamista ja ketteryyttä tarvitaan jatkuvissa muutostilanteissa.

Mitä kokousten lykkääminen syksylle tarkoittaa työtehtävissä?

Tilinpäätöskokoukset taidettiin ehtiä pitää melko hyvin maaliskuun puoliväliin mennessä ennen kuin kokoontumiskiellot astuivat voimaan. Yhtiökokouksista nopeat ehtivät heti perua kaikki, osa jäi miettimään, miten toimia, ja onnekkaimmat olivat pääsääntöisesti pitäneet kokouksensa. Kokousten siirtämisessä, kuten asioissa yleensä, kannattaa nukkua yhden, jos kahdenkin yön yli, ja miettiä, mitä siirtäminen syksylle tarkoittaa.

Kannattaa nukkua yhden, jos kahdenkin yön yli, ja miettiä, mitä yhtiökokousten siirtäminen syksylle tarkoittaa.

Jo peruminen ja uudelleen aikatauluttaminen, kutsujen muokkaus ja lähettäminen vievät aikaa. Tällä hetkellä on epävarmaa, milloin kokouksia voi edes alkaa pitää. Etäkokousten järjestäminenkin vie aikaa, varsinkin, jos niitä ei ole ennen pitänyt, mutta väitän, että muutaman etäkokouksen jälkeen olet pro.

Korona tarkoittaa myös aktiivista asukastiedottamista. Kokouksiin liittyvän tiedottamisen lisäksi tarvitaan asumisen pelisääntöjen viestintää saunojen käytöstä lasten leikkeihin piha-alueilla.

Entä talousarvio, pitääkö se tehdä uudelleen?

Monella työpaikalla ovat jo alkaneet lomautukset ja jopa irtisanomiset. Tämä voi aiheuttaa ongelmia vastikkeiden maksamisessa. Isännöinnin pitää seurata vastikerästejä entistä herkemmällä silmällä ja ryhtyä ripeästi tarvittaviin toimiin, lähettää huomautuksia ja sopia maksusuunnitelmia.

Entä jos osakkaat eivät pysty siltikään maksamaan vastikkeitaan? Yhden osakkaan vastikerästit eivät aja taloyhtiötä vielä vaikeuksiin, mutta useamman osakkaan ehkä kyllä. Hallintaanotoilla ei saada nopeita ratkaisuja. Kerätäänkö ylimäärinen vastike? Lomautetuille tai irtisanotuille tämä voi olla mahdotonta. Taloyhtiön vuokralaisina olevat liikeyrityksetkin tarvitsevat helpotusta, ja vuokratuotot voivat jäädä pienemmiksi tai loppua kokonaan.

Mitä tehdään talousarviossa korjauksille ja kunnossapitotöille suunnitelluille rahoille? Jos työt siirtyvät, pitääkö rahat poistaa talousarviosta kummittelemasta? Hallitus ehkä haluaa näin, vaikka isännöitsijä näkee järkeväksi pitää rahat budjetissa.

Summa summarum, syksyn yhtiökokoukseen saatetaan hyvinkin tarvita uutta talousarviota, ja tämä tarkoittaa lisätyötä isännöitsijälle. Kriisiajan maksusuunnitelmia lienee joka tapauksessa syytä alkaa miettiä. Sekin teettää päänvaivaa ja ylimääräistä työtä.

On syytä ottaa pieni aikalisä ja miettiä, mitkä yhtiökokoukset voisi pitää yhtiökokouskauden eli kesäkuun loppuun mennessä ja mitkä on syytä siirtää syksyyn, miten kannattaa seurata ja hoitaa vastikerästejä, mitä tehdä talousarvioiden ja maksusuunnitelmien kanssa ja niin edelleen. Tähän pätee vanha sanonta: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Työkaluja ja ohjeita korona-aikaan isännöitsijälle:

Anne Murtomäki

Kirjoittaja: Anne Murtomäki

Jäsenpalvelupäällikkönä Isännöintiliitossa ja aiemmin isännöitsijänä toimineena seuraan isännöinnin arkea, asumista ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Sydäntä lähellä ovat myös isännöitsijän ja hallituksen välinen yhteistyö, asukasviestintä sekä valmennukset ja työpajailut.

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Anne Murtomäki