Kun kysytään isännöintiyritysten johdolta, mitä he aikovat yrityksessään kehittää, kärjessä ovat digitaaliset palvelut, asukasviestintä ja henkilöstön osaaminen. Asukasviestinnän ja digikehittämisen haasteet, tarve kehittää asiakaspalvelua ja suoraviivaistaa prosesseja sekä vaikeus rekrytoida osaajia nousevat esiin toistuvasti jäsenyrityksiltämme.

Isännöintiyrityksissä painitaan usein aika- ja osaajapulan keskellä, kun samaan aikaan asiakkaat odottavat enemmän isännöintipalvelulta, ja toimintaympäristöstäkin tulee koko ajan uusia vaatimuksia. Uudistaminen vaatii aikaa pysähtyä ja resursseja sekä usein myös rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla. Krooninen aikapula on varma merkki siitä, että jonkun pitäisi tehdä jotain toisin.

Krooninen aikapula on varma merkki siitä, että jonkun pitäisi tehdä jotain toisin.

Aloittaminen on kuitenkin vaikeaa. Usein haasteet näyttävät omalta työpöydältä katseltuna yhdeltä sekavalta möhkäleeltä, jossa ei ole oikein kunnollista tarttumakohtaa missään. Yleensä siinä kohtaa auttaa, kun pyytää apua joltakin ulkopuoliselta.

Jos esimerkiksi liiketoiminnan, palveluiden ja prosessien uudistaminen on teillä ajankohtaista, voit aloittaa kysymällä tukea Isännöintiliitosta. Tarjoamme uutena palvelukokonaisuutena jäsenyrityksillemme jäsenhintaan asiantuntijoidemme osaamista. Palvelu on kehitetty jäseniltä tulleista toiveista.

Kehitystarpeet voivat liittyä esimerkiksi johtamiseen ja asiakkuuksiin, asukasviestintään, liiketoiminnan ja palveluiden digitaalisuuteen, yhteistyöhön asiakasyhtiöiden hallitusten kanssa, prosessien suoraviivaistamiseen, uusien osaajien löytämiseen tai henkilöstön osaamiseen. Räätälöimme kuhunkin tarpeeseen sopivan ratkaisun ja asiantuntijapalvelun sisällön. Autamme muotoilemaan teidän yrityksenne kokoisen kehityssuunnitelman, joka on myös realistista toteuttaa.

Isännöintiliitto on olemassa tukeakseen isännöinnin kehittymistä, minkä vuoksi panostamme paljon alan haasteiden tutkimiseen ja jäsenten kuuntelemiseen. Siksi meillä on hyvä kokonaiskuva isännöintikentästä ja arjen tilanteista sekä asiakkaiden odotuksista.

Minulla ja muilla Isännöintiliiton asiantuntijoilla on aikaa paneutua haasteidenne äärelle. Käytämme aikanne tehokkaasti, eikä meitä tarvitse perehdyttää erikseen alaan ja sen erityisyyksiin. Toisaalta on eduksi, että katsomme isännöintialaa vähän sivusta, jolloin usein kokonaisuus näkyy helpommin yksityiskohtineen.

Tutustu asiantuntijapalveluihin

Kirjoittaja: Marianne Falck-Hvilstafeldt

Isännöinnin merkitys vahvistuu entisestään ja asiakkaiden toiveet kasvavat. Digitalisaatio ja palvelukehittäminen mahdollistavat isännöinnissä liiketoiminnan kehittämisen kohti parempia asumisen palveluita ja loistavia asiakaskokemuksia. Työskentelen hyvän isännöinnin asialla Isännöintiliitossa johtajana. Tekemistä riittää ja mahdollisuuksia on monia! Twitterissä @mariannefalck

Katso kaikki artikkelit kirjoittajalta Marianne Falck-Hvilstafeldt