Juha-Pekka Manninen: yhtenäiset toimintamallit antavat johtajalle aikaa Juha-Pekka Manninen: yhtenäiset toimintamallit antavat johtajalle aikaa Juha-Pekka Manninen on isännöintialan murroksen kasvatti. Nyt hän haluaa auttaa alan menestykseen Isännöintiliitosta käsin.
Johda prosesseja, niin johdat ihmisiä Blogi Johda prosesseja, niin johdat ihmisiä Isännöintialalla toimii paljon yrityksiä, joissa yhteisten prosessien ja toimintamallien määrittely on kesken tai tekemättä. Toisin sanoen yrityksen työntekijät saattavat tehdä samaa työtä eri tavoin ja...
Minä isännöintialan tulevaisuuden tekijänä? Blogi Minä isännöintialan tulevaisuuden tekijänä? Muutos sitä, muutos tätä, muutos tuota… Erilaisista muutoksista ja niiden vaikutuksista eri liiketoimintasektoreille on viime aikoina puhuttu niin paljon, että sana muutos aiheuttaa jo itsessään...
Ajatuksia isännöinnin johtamisesta Ajatuksia isännöinnin johtamisesta Ajatuksia isännöinnin johtamisesta -sarjassa esimiehet ja johtajat kertovat näkemyksiään johtamisesta muuttuvalla isännöintialalla.
Johtaja tarvitsee aikaa kehitystyölle Johtaja tarvitsee aikaa kehitystyölle Toimitusjohtaja Risto Pöysän mukaan alaiset saat innostettua mukaan kehityshankkeisiin, kun muistaa perustella muutokset kunnolla.
Parempi johtaminen parantaa isännöintiä Blogi Parempi johtaminen parantaa isännöintiä Tapasin toukokuussa isännöintiyritysten johtajia Helsingissä, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Rovaniemellä. Keskusteluissa kärkenä oli isännöitsijöiden työhyvinvointi. Isännöinnin ammattilaiset -tutkimuksen mukaan kolmasosa isännöitsijöistä painii työssä jaksamisen kanssa.
Työntekijäkokemus on asiakaskokemusta tärkeämpää Työntekijäkokemus on asiakaskokemusta tärkeämpää Mikko Kemiläinen haluaa avata isännöintiyritysten johdon ajattelutapaa. Tärkeintä on ymmärtää, että johtaminen on palveluammatti.
Asumisen strateginen kehittäminen suomeksi Blogi Asumisen strateginen kehittäminen suomeksi Isännöintiliitto etsii tänä vuonna palkittavaksi ”asumisen strategisia kehittäjiä”. Heti kun valintakriteerit julkaistiin, sain sähköpostiini kysymyksen: Mitä asumisen strateginen kehittäminen tarkoittaa suomeksi? Hyvä kysymys. Sitä pohdin...
Erilaiset hallitukset, samanlaiset toimintatavat Blogi Erilaiset hallitukset, samanlaiset toimintatavat Taloyhtiöiden hallitukset ovat aloittelemassa uutta kauttaan. Millaiset pelisäännöt yritykselläsi tai sinulla itselläsi isännöitsijänä on hallitustesi kanssa? Mitkä ovat hallituksen, puheenjohtajan ja isännöitsijän vastuut ja valtuudet?...
Isännöitsijä ansaitsee hyvää johtamista Blogi Isännöitsijä ansaitsee hyvää johtamista Muutama viikko sitten juttelin isännöitsijän kanssa, joka totesi ohimennen, että hänellä ei ole tavoitteita. Yrityksellä ei ole strategiaa eikä henkilöstön kanssa pidetä tavoitekeskusteluita. Miten ihmeessä...